Uhma

Mun on pitänyt päästä käymään postissa nyt kolmatta viikkoa. Saamattomuutta osin ja osin sitä, että tällä hetkellä autoton mamma ei niin vain sitten kärrääkään itseään lähimpään postiin, joka on melko kaukana. Se mitään kaukana edes ole. Pah. Saamattomuutta. No sen verran totuutta kuitenkin, että kun arki on pitkälti omilla harteilla, ei vain aina repeä joka suuntaan. Tänään pääsin postiin. Oikein oven eteen kuskattiin. Mitään pakettia siellä ei enää ollut. Ihme.

Halusin myös Ikeaan lihapullille ja saamani piti. Kylmiä ne tosin siinä vaiheessa oli kun pienin oli syönyt. Mitä väliä? Hyviä ne oli joka tapauksessa. Mun piti käydä katsomassa muutamia uusia juttuja, jotka löysin netistä. Mitä mää sitten ostin?

Niinpä niin. Ja tietysti tuikkuja. Koskaan ei voi lähteä Ikeasta ostamatta tuikkuja. Kalliiks ne siellä kyllä loppujen lopuks yleensä tulee. Tänään ei. Siitä voi olla ihan tyytyväinen.

Uhma. Sitä on ilmassa. Syystä jos toisesta. Esikoululaisuus on raskasta ja äiti on maailman tylsin tyyppi. Ja se tahtojen taistelu on kovaa, kun vastassa on vähintään yhtä kovatahtoinen yksilö. Äitinsä ja isänsä poika. Laskin ehkä sataan sen sata kertaa ja harkitsin korvatulppia. Olisin tosin vain sohaissut ampiaispesää, joten jätin laittamatta.  Mutta niin se vaan tuuli puhalsi tämänkin kurjuuden mennessään. Tatu ja Patu auttoi jälleen kerran. Siihen se yhä mahtuu, kainaloon. Ja tuleekin, kunhan malttaa antaa periksi.

Huomenna onkin pihatalkoot. Viime vuonna syksyn talkoissa olin jo sen verran raskaana, että kävin siellä vain syömässä makkaran. Nyt täytyy ryhdistäytyä ja käydä nojailemassa haravaan. Viikonloppuna meinattiin keppostella. Siitä lisää myöhemmin.

Ihan perustiistai. Melkein ainakin.

- E