Haamuiluja

Kyllä veikkaan, että viiden vuoden kuluttua kierretään täälläkin lokakuun viimeisenä päivänä keppostelemassa ovelta ovelle. Rapakon takaa ne on pikku hiljaa rantautuneet muutkin juhlat meille. Miksei tämäkin sitten? Yllättävän monella tuntuu olevan vastustusta Halloweeniin ja sen mahdolliseen juhlistamiseen. Mää olen jo muutamana vuonna miettinyt, että olis mukava järjestää pikkuhulinat ja tuoda vähän iloa pimeyden keskelle. Koska siitähän tässä nyt kuitenkin periaatteessa on yksinkertaisuudessaan kysymys. Yhtään menemättä syvemmälle All Hallows' Eve/pyhäinpäivä parin historiaan ja niiden erilaisuuteen. Jos se tuo iloa, mikä ettei. Ja iloa se toi.

Meidän pippalot oli ihan lasten ehdoilla suunniteltu ja kyllä niitä odotettiinkin. Muutama haamu huhuilemaan, kurpitsavalot palamaan, hyvä ruoka, juoma ja lasten leikit. Mitä sitä muuta tarvitaan? Ilo on suunnittelussa ja toteutuksessa. Koko synkkä viikko tuntui keveämmältä tallustaa, koska oli jotain, mitä odottaa. Niin se menee. 

Halloween oli menestys. Se ei olisi ollut puoliksikaan sitä ilman ystäviä kulman takaa. Sellaisia, joiden kanssa jaetaan suurimmatkin salaisuudet, nauretaan pikkutunneille, ymmärretään toistemme erilaisuus ja kunnioitetaan sitä, voidaan luottaa apuun aina, jos sitä tarvitaan. Isoja asioita maailmassa, jossa oma suku asuu kaukana. 

Pyhäinpäivänä huomasin tuijottavani haamujonoa eteisen katossa. Kiitollisuus. Ihmisistä ympärillä. Nykyisistä ja menneistä. Siellä ne vieläkin nököttävät. Olkoot vielä hetkisen. 

Kohti marraskuuta ja vuoden pimeimpää aikaa on jokseenkin valoisampi suunnata. Suosittelen.

- E