Tässä matkan varrella, kun iltapäivisin kärrytellään eskariin, on yksi puu, joka on täynnä tuulenpesiä. Tai ehkä ne on ihan oikeitakin pesiä. Kuka sen tietää? Päällepäin ne näyttää kaikki samalta. Mutta osa niistä on onttoja sisältä. Niitä minä olen miettiny. Tuulenpesiä. Ja onnea ja luontoa. Ja sitä, että joku tietää aina parhaiten. Sen, mikä itseltä ehkä jää huomiotta.
Tämä vuodenaika ei ole oikein mua varten. Tarvis varmaan hommata semmoinen kirkasvalolamppu. Oliskohan siitä apua tähän alakuloon? Tai sitten vois ottaa lennot jouluksi Thaimaahan. Jos voittais vaikka ässäarvalla. Petsku raaputti toissapäivänä neljän euron voiton. Sillä nyt ei vielä juhlita. Vaikka pienelle miehelle se oli suuri ilon aihe.
Elämästä katos hetkeksi ilo. Ja se ei oikein ole tyypillistä mulle. Mää koitan yleensä repiä sen hippusen hyvyyttä joka päivä edes jostain; tanssitunnilta, lenkkipoluilta, lapsistani, suklaalevystä, mistä nyt milloinkin. Mutta jostain. On kuitenkin asioita, joihin meillä ei ole valtaa. Hyviä ja huonoja.
Onni on Petteri, Aino ja Mikko. And that's plenty for one lifetime. <3
" Lennä, lennä hetken tulinen lintu.
Tee pesä pilvien väliin.
Sitä se onni on,
ettei hetkeen katso taakseen,
eikä eteen."
It's all good.
- E
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti